Kohtalon yhtälö

Kohtalon yhtälö

Business + fanitus eivät ole yhtälö, kuten eivät ole raha + rakkauskaan. Kummallista etteivät businessmiehet ikinä opi tätä, vaikka se on laskennallisesti osoitettavissa.

Herra poikani Rymy tutki muutama vuosi sitten Englannin Valioliigan neljän suurimman joukkueen businesta ja havaitsi muun muassa: Joukkueen kannattavan toiminnan edellytyksenä on fanien uskollisuus ja siihen liittyvä kulttuuri.Fanien uskollisuuden säilyttäminen edellyttää pääsylippujen ja fanituotteiden hintojen kohtuullisuutta  (S&P).

Fanitus ja lojaalisuus osoitetaan julkisesti osallistumalla matseihin ja hankkimalla fanituotteita. Business perustuu fanien vapaaehtoisesti joukkueelle syytämään rahaan, vasta sen päälle voidaan rakentaa sponsoroinnit ja televisiointioikeuksien myynti. Businekselta putoaa pohja, jos tähän fanin ja joukkueen väliseen herkkään suhteeseen puututaan.

Talous on myös kulttuuria, torilla tavataan. ”Torilla on vilinää, torilla on kilinää – joku vielä lisää toi…” (Juice: Kuopio tanssi ja soi). Business on osa kulttuuria ja kulttuurin tuottajat ansaitsevat ja tekevät businesta. Taiteilija ja käsityöläinen saavat myös rahansa faneilta ja vapaaehtoisilta antajilta; joku kauppaa Internetin virtuaalitorilla tuotteitaan ja palvelujaan ja toinen soittaa torilla ja tienaa palkkionsa maassa lojuvaan hattuun.

On taloutta, joka kasvaa ja versoo, tuottaa uutta siementä. Jotkut versot leikataan vuosittain jotta uutta kasvua voisi syntyä ja kasvi vahvistuisi. Syksyllä osa kasveista kuolee. Sitä se kasvu on. On tappioita ja voittoja kentällä ja taloudessa.

Kohtalon etymologia eli sanan alkuperä on ”se kohta joka kullekin saaliista kuuluu”. Kohtalo ei ole kaikille saman kokoinen, mutta se on kohtuullinen. Suomenkieli on kuin jumalien puhetta!

Jotta saisi tolkkua tähän nykyiseen markkinameininkiin, voisimme alkaa uhrata näille jumalille, antaa osan ajasta omaan ajatteluun. (Kevätuhrin aika siis…)

Uhri on muuten aina vapaaehtoinen, se annetaan muiden puolesta. Jos joku uhraa minut tai sinut tai kansallisen omaisuuden tai kulttuuriperinnön tai sanotaan vaikka kokonaisen kansan – hän kuuluu niihin ikivanhoihin veriveljiin, joiden me aina sukupolvesta toiseen annamme sössiä koko ihmiskunnan asiat, ja luonnonkin. Että tässä.

terveisin Ullis

P.S. En mainitse tässä jutussa kuuluisia tiimipelaajia Ollila, Kallasvuo, Lilius, Vehviläinen, Sarasvuo jne. Tai muutamia uutisia tältä viikolta: Kreikan perintö on markkinoilla myynnissä polkuhintaan, USA:ssa asuvat intialaiset haluavat prosentit kaikista joogapalveluista, joita maailmalla myydään.

Lukemista: Eero Ojanen: Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta. Must. Helsinki: Kirjapaja, 2004

http://www.teosofia.net/filosofia/ojanen_hyvyys.htm

Kuvat:

  • Leijonat ja Canal +,  kuvasi Ullis Kaisaniemen metroasemalla viime viikolla ( terveisiä Erkki Halkalle, my favourite boylle)
  • Kari kuvasi meidän pojat Arsenalin kotimatsissa joulukuussa 2011
  • Vuosaaren Mustankiven puiston liljat katsovat toukokuista aamuaurinkoa
Advertisements

2 thoughts on “Kohtalon yhtälö

  1. Vaikka tästä MM-jääkiekkolipunmyynnistä ja katsojakadosta puhuttiin, niin vasta nyt näyttää siltä, että ne taloudelliset tulokset tosiaan jäivät kauaksi tavoitelluista. Rymy on tutkimuksellaan ollut ihan oikeassa aikoinaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s