Vettä

laivaHelsinki on merikaupunki. Olen uinut Kallvikissa melkein joka ilta. Muumipeikon kaarnalaiva oli purjehtinut meidän rantaan. Suomenlahti on sameavetinen, mutta rannoilla on kirkkaitakin kohtia. Eräänä kauniina päivänä löysin hienon levämetsän.

rakkolevaa1

ahven_kallvikPääsin tutustumaan ahveniin, ne olivat hyväntuulisia ja liikkuivat  puutarhassaan rauhallisesti.

En toistaiseksi ole vielä löytänyt aarteita, vain haalistununeen äyskärin. Mutta aarteitahan siellä on.Professori Matti Klinge kertoi, että aaltojen alla on esimerkiksi satoja pianoita, joita on yritetty viedä myrskyjen läpi Pietarin aatelistytöille.

Olen lukenut Juha Ruusuvuoren kirjan Itämeren merisorvot :

Ruusuvuori, Juha: Itämeren merirosvot – piraattitarinoita pohjoisesta. Helsinki: Teos, 2004 (2. p.). ISBN 951-851-005-9.

Hieno kirja!  Kirjassa kerrotaan kuinka Kustaa Vaasakin on ollut varsinainen merirosvo kaikkine poikineen. Juhana-herttua on kunnostautunut erikoisen hyvin entraamisessakin. Se tarkoittaa laivan ryöstämistä siten, että oma pursi kiinnitetään ryöstön kohteena olevan laivan kylkeen ja valtaus tehdään hakkaamalla ja silpomalla puolustajat reilusti mies miestä vastaan.

Myös Itämerellä kauppaa ja merirosvousta harrastaneet Vitaaliveljet ja Kalmarin Unioni, sekä Räävelin (Tallinnan) kauppapaikan toiminta ja merkitys – jonka takia Kustaa Vaasa Helsinginkin perusti – saivat ihan uuden perspektiivin.

Luen nyt Skandinavian maiden historiaa Neuvostoliittoversiona, ostin kirjan Tampereen Wapriikista, 6 eurolla. Näkökulman vaihdos antaa hauskoja lukukokemuksia. Kirjassa selvennetään erityisesti, ettei viikingeillä eli varjaageilla 0llut niin suurta merkitystä Venäjän historiassa kuin Skandinavian  historiankirjoitus antaa ymmärtää.

sorsat

Nyt Suomenlahdella vallitsee jonkin sortin rauha. Kallvikin sorsaperhe keskustelee kaikkien kanssa luottavaisesti. Joutsenkuningasta (Zeusta) ei ole näkynyt.

varikset

Eräänä iltana variksilla oli meneillään joku mielenosoitus; en saanut selvää mitä ne vastustivat, enkä uskaltanut mennä kysymään, huutelin vaan vähän kauempaa niille takaisin lämpimikseni.

edward weston

Veden syvyydessä on samaa kuin mielen syvyydessä. Tässä kuvassa on jotain tuttua ja jotain pelottavaa ja jotain rohkaisevaa. Riitta lähetti tämän kuvan minulle muutama viikko sitten
Se on nayttelystä nimeltä  Portraits of women – by the men who loved them. Lähde: http://www.guardian.co.uk/artanddesign/2013/jun/19/photoespana-photography-emmet-gowin-wife?INTCMP=SRCH

Tämän jutun kuvat on ottanut Kari, paitsi vedenalaiset kuvat ovat itseni ottamia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s