Apurahaa

sienii6

Luonto tuhlaa: elämää, mahdollisuuksia, kauneutta. Luonnolla on siihen varaa.

Ihmisen osa on osata, koska se on ihmisen ainoa tarkoitus täällä. Ihminen ei ilman osaamista pärjää.  Käykää katsomassa Seurasaaressa tai missä tahansa kotiseutumuseossa millaista oli elämä Suomessa ilman sivistystä ja teknologiaa. Osaaminen ja oppiminen on ihmisen kohtalo. Ihminen on osa kaikkea. ( Ja kuten olemme hirviltä oppineet, tärkeintä on tietää missä olemme).

Suomen kielen sanojen alkuperää, etymologiaa, en lopeta ihmettelemästä, ymmärrän että Veijo Meren oli pakko siitä kirjoittaa. Asiat ovat suomeksi totta ja kaunista, ruma sana sanotaan niinkuin se on.

Kohtalo-sanan alkuperä on se kohta, joka kullekin saaliista kuuluu. Ei kaikille saman kokoinen, vaan sen kokoinen mihin on varaa ja miten on sovittu. Suomalaiset ovat osanneet ja tienneet missä ollaan.

Karhun henki ja veri ja arvokkuus olivat enemmän kuin sen arvo. Karhu palasi kuollessaan takaisin ”Otavaisen olkapäälle, taivaan tähtien sekahan”. Kuollessaan se antoi ruumiinsa, mutta sen henki lähti, kun sen henki lähti.

???????????????????????????????

Suomalaiset ovat osanneet olla pahoja; mitä heikompi ihminen, sen kovempaa saa kurittaa. Kurittamisen alkuperä on kuri – ahdas kujanne, jonka läpi karja ajettiin. Kuva: Orpo, Akseli Gallen-Kallela. Kuvasin taulun Tarvaspäässä talvella 2013.

Kuriton on vapaa, nurin kurin on ihan sekaisin. Lapset ja kotieläimet ovat tienneet kurin. Orpo on arvoton, koska on koditon, hänellä ei ole tilaa eikä paikkaa. Orpo tarvitsee kuria eniten.

Lait lasten ja eläinten suojelusta ovat vain muutaman kymmenen vuoden takaa. Väkivalta on ollut kasvatusta ja tehnyt hyvää, opettanut nöyryyttä ja näyttänyt oikean paikan täällä.

Nöryyttäminen ei kuitenkaan opeta nöyryyttä vaan vihaa, väkivalta opettaa väkivaltaa. Tukkapölly on tukkapölly.

Mietitään taas sanoja: Hyvä. Oma hyvä, toisen hyvä. Omahyväinen, miltä se näyttää? Omahyväinen katsoo itseään peilistä ja päättää, montako karhua täällä saa olla, kuka täällä yleensä saa olla.

kerjaavanainen

Köyhyys on kohtalo, jota köyhä ei ole valinnut. Hän ei ole päässyt päättämään kohtalostaan, hän on syntynyt avuttomana kurin kohteeksi paikkaansa etsimään.

Köyhin on sellainen joka joutuu myymään itseään ja jälkeläisiään ja joku muu valitsee hänen kohtalonsa, myös elämän ja kuoleman.

Mutta kun köyhän henki lähtee, niin se siirtyy katsomaan toisen köyhän silmien läpi: Köyhän katseessa on nöyryyden verhon takana viisautta ja vihaa ja varastamista.

Köyhä vain näyttelee nöyrää pyytäjää. Se tietää että silläkin on oma kohtalonsa, sille kuuluu se kohta joka sille kuuluu. Se haluaa sen, aikoo sen ottaa, varastaa jos ei muuten saa.

Siksi sen katse on pelottava, sieltä näkyy jokaista uhkaava köyhyys joten on mentävä kiireesti ohi.

Varastaminen on tuttua rikkaille ja köyhille. Onkohan varastaminen- sanan alkuperä varastossa?

Hesarissa oli tiedetoimittaja Jani Kaaron erinomainen kolumni: Köyhyys on aivoja syövä loinen http://www.hs.fi/tiede/a1379382081489?jako=02392522617a6a3147b3a63a4a52ffdf&ref=fb-share (HS 17.9.2013).

Kaaro kirjoittaa:

”Mullainathan ja Sharif osoittavat lukuisin esimerkein, että ihmiset eivät ensin ole ”heikompaa ainesta” ja siksi tule köyhiksi, vaan he tulevat ensin köyhiksi, ja alkavat sen seurauksena käyttäytyä kuin ”heikompi aines.” Toisin sanoen, jos rikas putoaa köyhän housuihin, hänkin menettää ennen pitkää kaikki ne veitsenterävät ominaisuudet, jotka tekivät hänestä Lake Wobegonin kultapossun.”

???????????????????????????????

Joskus rikkaat pitkästyvät ja haluavat näytellä köyhiä. On kivaa uskaltaa ylittää pelottava raja rikkaan ja köyhän välillä, vaatii rohkeutta kerjätä, pukeutua rivosti ja uskaltaa näyttää ja käyttäytyä kuin prostituoitu, juoda joskus kuin pultsari.  Köyhyysromantiikka, dekandenssi on todella paska juttu, se  valehtelee niin hyvin että totuutta on yhä vaikeampi nähdä ja valhetta on helpompi uskoa – koska köyhyys pelottaa.

???????????????????????????????

Köyhän katse on pelottava, mutta siitä voi tehdä pilaa juuri siksi. Kerjääminenkin voi olla hauskaa. Tämän kaverin polttareissa kerättiin varoja tulevalle perheelle. Nuoren miehen katse ja kasvot oli peitetty, koska olisi ollut noloa, jos joku olisi oikeasti luullut häntä köyhäksi. Toivotin ohi kulkiessani tulevalle perheelle onnea ja tarpeeksi rahaa, enkä antanut mitään.

Kuuntelin eilen Kirjamessuilla Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen esitystä uudesta kirjastaan: Yritysvastuun umpikuja ( http://www.intokustannus.fi/kirja/yritysvastuun_umpikuja/). En ole vielä lukenut kirjaa, mutta pari asiaa, joita ajattelen :

teivainen_kuva1– monikansalliset yhtiöt käyttävät yhä enemmän poliittista valtaa

– valtioiden lait, ja ihmisten perusoikeudet, jotka saatiin joten kuten voimaan osassa maailmaa vasta alle sata vuotta sitten, säätelevät yhä vähemmän ihmisten elämää. Pelisäännöistä päättävät rahaa hallinnoivat organisaatiot

joten:

Jos enemmistö, 90 prosenttia maailman ihmisistä on köyhiä, miksi tämä kaikkien kuritus? ”Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan, kun ei rahat riitä jukulauta.”

Talous ei ole kansan taloutta, eikä matematiikkaa, eikä politiikkaa. Talous on hulluutta. Raha ryntäilee internetissä binäärikuvioina, vilisee bitteinä ja yrittää kertautua kuin syöpä. Se muokkaa osaavia aivoja, panee ajatukset kuriin 0-1. Ihmiset säntäilevät, ajavat autoa. Kymmenen tuhatta ihmistä istuu koko ajan päättömänä lentokoneessa, ilmakehässä, joka on täällä ja jossa me olemme, siinä taivaan ja maan välissä.

Ovatko köyhät ihmiset parempia kuin rikkaat? – No eivät tietenkään.  Ovatko köyhät viisaampia kuin rikkaat? – No eihän sitä voi tietää, kun heillä ei ole mahdollisuuksia näyttää.

On älytöntä, kuinka meillä ihmisillä on täällä halu tuhota sitä ainoata mitä meillä olisi varaa tuhlata: älyä ja osaamista. Vain sen takia, että köyhyys pelottaa.

???????????????????????????????

Toimeentulon hankinta on jokaisen ihmisen perusvapaus. Rahaa voi saada markkinoilla vaikka ilmassa istuen

???????????????????????????????

tai soittaen

latviaan

Tai niinkuin Tomas ja tyttöystävä, jotka olivat Hämeentiellä keräämässä matkarahoja

katukauppaa_kiovassa

tai valmistamalla ja myymällä Kiovassa  taikakaluja ohikulkijoille, jotta saivat mahdollisuuden elää luonnomukaisesti. Pariskunta nukkui yönsä ulkona, mies halusi elää ilman kenkiä.

Aloin pari vuotta sitten virkkaamaan kännykkäkoteloita, joihin lisäsin pienen taskun katusoittajan kolikkoa varten.

pummiMinun tuttavani pummaa yleensä Yliopistonkadulla Kaisaniemen metroaseman tunnelin päässä. Hän pyysi: älä käytä kuvaa väärin. Lupasin että promoan hänen toimeentuloaan blogissani.

Mainokset

Hirvilehmä

navetta 1_edited-1

Olen hirvilehmä, omaa sukua Hirvonen. Olen kotoisin itäisen Savon metsistä ja soilta. Kuljimme vasoina kivisten peltojen reunoja ja joimme purosta. Kävimme hamuamassa naatteja ja omenoita. Nyt on omenien aika. Ne maistuvat hyvältä, niin kuin syysviljan oras, jota lumi talvella suojelee.

En enää käytä tyttönimeäni ja käyn töissäkin. Olen vasonut ja vanhentunut.

Aika pysähtelee ja muuttuu suureksi tilaksi. Joskus seisahdan kesken töiden, katselen aikaa ja sen tilaa  ja ajaudun kauas pois, kauas pois, kauas pois, kauas pois. Sitten tulen takaisin, ja asiat ovat poissa ollessani muuttuneet.

manner

Olen ollut harjoittelemassa Senaatintorin Antikvariaatissa. Siellä on paljon ovia, joista pääsee muille maille. Löysin takahuoneen lattialta Eeva-Liisa Mannerin nekrologin (Hesari 16.7.1995). Kaunis kellastunut broadsheet, Pekka Loirin kolmasosa-aukeaman piirros, tekstin kirjoittanut Jukka Petäjä. Nekron otsikko ” Kuolemalla on aina silmät auki”.

Eeva-Liisa Mannerin tuotanto sopii ihmisille mutta erikoisen hyvin myös hirville:

”Olen kuin tyhmä hirvi / joka näkee kuvansa vedestä / ja luulee hukkuneensa.”

Manner ei kirjoita hirvistä oikeilla nimillä, mutta hän tarkoittaa myös meitä:

”Vaikka tyhjyys ei ole mitään, ei edes tila / se tuottaa tiloja,  /vaikka se on olioton, se sikiää, /  sillä se täyttyy ihmisen omasta tuskasta”  (siis myös hirven – kirj. huom) ja vielä:

”Tyhjä ei ole vain minun osani / minä olen itse tyhjän osa.”

Hirvilehmä on kuunnellut runoilijan suurta viisautta ja ymmärtää, että se perimmäinen kysymys ei ole ”kuka minä olen” tai ”mikä on elämän tarkoitus”. Oikea kysymys on: missä me olemme? ”Illan ja aamun välillä kadotin itseni / en tiedä kuinka”.

sammalia

Me hirvet liikumme hämärissä metsissä ja lepikoissa. Syksyllä pimeä laskeutuu nopeasti. Varvikko jäätyy, rusahtelee sorkissa. Aamulla sammal on syvän vihreää ja sienet tuoksuvat. Koivut ja haavikot tiputtelevat maahan kultarahoja. Syksy on hirvien aikaa.

sammalta kivellä

Me hirvet katselemme yleensä maahan, mutta kun alkaa pakastaa ja tähdet syttyvät taivaalle hirvet nostavat päänsä ja tietävät missä me olemme.

???????????????????????????????

”Mutta oikeastaan olen jo kuollut / ajat sitten / ja kun kuolema tulee, kun se iskee / ruumista jolla on minun vaatteeni / tapahtuu vain ennalta määrätty kohtaaminen: liike katkeaa, sanat haihtuvat / kuin lumi, silmien näyt / pakenevat kuin tiu kyyhkysiä”

Vien Hesarin leikkeeen takaisin Senaatintorin Antikvariaattiin ja piilotan kirjan väliin. Tervetuloa etsimään.

Mannerheim peurajahdissa 1918

P.S. Löysin tällä viikolla Mannerin lisäksi myös Mannerheimin, joka jahtasi Norjassa peuroja vuonna 1918 Suomen sisällisodan jälkeen.

 

Tämän jutun kuvat ovat omia tai Karin ottamia, Pekka Loirin piirros on skannattu Hesarista ja Mannerheimin kuva on lähteestä:http://www.mannerheim.fi/13_erity/s_metsas.htm