Hirvilehmä

navetta 1_edited-1

Olen hirvilehmä, omaa sukua Hirvonen. Olen kotoisin itäisen Savon metsistä ja soilta. Kuljimme vasoina kivisten peltojen reunoja ja joimme purosta. Kävimme hamuamassa naatteja ja omenoita. Nyt on omenien aika. Ne maistuvat hyvältä, niin kuin syysviljan oras, jota lumi talvella suojelee.

En enää käytä tyttönimeäni ja käyn töissäkin. Olen vasonut ja vanhentunut.

Aika pysähtelee ja muuttuu suureksi tilaksi. Joskus seisahdan kesken töiden, katselen aikaa ja sen tilaa  ja ajaudun kauas pois, kauas pois, kauas pois, kauas pois. Sitten tulen takaisin, ja asiat ovat poissa ollessani muuttuneet.

manner

Olen ollut harjoittelemassa Senaatintorin Antikvariaatissa. Siellä on paljon ovia, joista pääsee muille maille. Löysin takahuoneen lattialta Eeva-Liisa Mannerin nekrologin (Hesari 16.7.1995). Kaunis kellastunut broadsheet, Pekka Loirin kolmasosa-aukeaman piirros, tekstin kirjoittanut Jukka Petäjä. Nekron otsikko ” Kuolemalla on aina silmät auki”.

Eeva-Liisa Mannerin tuotanto sopii ihmisille mutta erikoisen hyvin myös hirville:

”Olen kuin tyhmä hirvi / joka näkee kuvansa vedestä / ja luulee hukkuneensa.”

Manner ei kirjoita hirvistä oikeilla nimillä, mutta hän tarkoittaa myös meitä:

”Vaikka tyhjyys ei ole mitään, ei edes tila / se tuottaa tiloja,  /vaikka se on olioton, se sikiää, /  sillä se täyttyy ihmisen omasta tuskasta”  (siis myös hirven – kirj. huom) ja vielä:

”Tyhjä ei ole vain minun osani / minä olen itse tyhjän osa.”

Hirvilehmä on kuunnellut runoilijan suurta viisautta ja ymmärtää, että se perimmäinen kysymys ei ole ”kuka minä olen” tai ”mikä on elämän tarkoitus”. Oikea kysymys on: missä me olemme? ”Illan ja aamun välillä kadotin itseni / en tiedä kuinka”.

sammalia

Me hirvet liikumme hämärissä metsissä ja lepikoissa. Syksyllä pimeä laskeutuu nopeasti. Varvikko jäätyy, rusahtelee sorkissa. Aamulla sammal on syvän vihreää ja sienet tuoksuvat. Koivut ja haavikot tiputtelevat maahan kultarahoja. Syksy on hirvien aikaa.

sammalta kivellä

Me hirvet katselemme yleensä maahan, mutta kun alkaa pakastaa ja tähdet syttyvät taivaalle hirvet nostavat päänsä ja tietävät missä me olemme.

???????????????????????????????

”Mutta oikeastaan olen jo kuollut / ajat sitten / ja kun kuolema tulee, kun se iskee / ruumista jolla on minun vaatteeni / tapahtuu vain ennalta määrätty kohtaaminen: liike katkeaa, sanat haihtuvat / kuin lumi, silmien näyt / pakenevat kuin tiu kyyhkysiä”

Vien Hesarin leikkeeen takaisin Senaatintorin Antikvariaattiin ja piilotan kirjan väliin. Tervetuloa etsimään.

Mannerheim peurajahdissa 1918

P.S. Löysin tällä viikolla Mannerin lisäksi myös Mannerheimin, joka jahtasi Norjassa peuroja vuonna 1918 Suomen sisällisodan jälkeen.

 

Tämän jutun kuvat ovat omia tai Karin ottamia, Pekka Loirin piirros on skannattu Hesarista ja Mannerheimin kuva on lähteestä:http://www.mannerheim.fi/13_erity/s_metsas.htm

Mainokset

5 thoughts on “Hirvilehmä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s