Helsinki News

Kesä on alkanut!

omenapuu

Sibeliuspuistossa kukkivat vasta istutetut omenapuut,sibeliusmonumentilla

Monumentti on saanut aputelineen, jossa on interaktiivisia merkintöjä ja tarroja. Teline on varattu lokille, joka vahtii kiinalaisia mielenosoittajia.

sibeliuspuisto_mielenos

jotka kantavat huolta sisäelinten sadonkorjuusta (organ harvesting). Kiinalaismatkustajat ovat joskus kiusaantuneita

ryhma portailla

mutta varsinkin tämä amerikkalais-kiinalainen ryhmä keskittyi nähtävyyksiin. Kävimme eilen ohjelman mukaisesti mm. Temppeliaukion kirkossa, Uspenskin katedraalissa, Porvoon Tuomiokirkossa ja Helsingin Tuomiokirkossa. Mutta lopussa asiakkaat kuitenkin joutuivathiisi

Hiiteen.  Tämä on varmasti edullinen illallispaikka, sillä catering-firma on toimittanut sapuskat. Kaikki saivat punaista lammasta, koska toivomukset muusta pääruoasta, (esim vege) olisi pitänyt tehdä useita päiviä sitten, jotta ne olisi voitu toteuttaa. Ryhmä tuli Helsinkiin eilen aamulla, joten ei se ollut mahdollista. Suurin osa ei syönyt mitään. Näissä edullisissa gruppimenuissa voittaja on aina se yksi sama:

perkeleTämä hieno kuppila ei välttämättä  sovi jokaiselle ryhmälle, ristiriita on aika suuri kirkkojen ja designin jälkeen. No, matkalla sattuu kaikenlaista ja kaikkeen sitä tottuu.

Tänä aamuna

kentalla jonossaVein ryhmät Helsinki-Vantaalle. Vastassa on automaatteja: Ryhmien pitää päiviä ennen tilata Helsinki-Vantaalta erikseen ryhmätsekkaus, josta pitää maksaa erikseen. Tietääkö joku kuinka paljon? Yritimme matkanjohtajan kanssa saada asiakkaitamme automaattien äären skannailemaan, mutta he kieltäytyivät ja painelivat jonossa tsekkaukseen. Ja FlyBe hoiteli heidät Pietariin.

Finnair check inKaksi kivaa Finnairin tsekkariapulaista auttoivat, tässä Tuuli Tiitinen ja Wilhelmina Smith.

tax free refundsJa tax free aukeaa vasta kymmeneltä, ja muistakaa sanoa, että ostokset pitää pakata käsimatkatavaroihin.

Isänmaan asioita

päävartio

Sitten tulin kaupunkiin ja olin sydän täynnä kaunista Isänmaata. Isäni ja isäni suku ovat kaikki maanviljelijöitä, joten tämä ilmaisu tuntuu luontevalta näin kasvukauden alussa.Kerroin kiinalais-amerikkalaisryhmälleni eilen tässä Päävartion kohdalla, että meillä Suomessa on pakollinen asevelvollisuus ja kansan enemmistö haluaa pysyä poliittisesti ja sotilaallisesti liitoutumattomana. Olkoon näin.

Menin matkan varrella tarkistamaan uuden pop up-Allas kahvilan Finnairin uuden hupipyörän juurella:

allas pop upSe on tosi hieno ja kannatan tätä hanketta. Näyttää siltä että saamme Katajanokalle Guggenheimin tilalle  Suur-Saunan!  http://www.korjaamo.fi/fi/allas .

Täällä esitetään Aleksis Kiveä, miten kiinnostava juliste!

aleksis kivi

 

 

 

Advertisements

One thought on “Helsinki News

  1. Outo opastus, mutta suomalaisethan ovat outoa kansaa ja opastukset sen mukaisia. Outoa oli tuo ravintolavalinta, niin kuin kirjoititkin. Toivottavasti saamme Suur-saunan, se olisi kyllä hieno ratkaisu tyhjään tilaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s